Mikä on tietomallikoordinaattori?
Tietomallikoordinaattorin rooli vaihtelee
Tietomallikoordinaattori on tietomallintamiseen erikoistunut asiantuntija, joka ohjaa ja valvoo rakennushankkeen tietomallintamista. Tunnetuin tietomallikoordinaattorin tehtävä on suunnitelmien yhteensopivuuden tarkastaminen yhdistämällä eri suunnittelualojen 3D-muotoiset suunnittelumallit yhdeksi yhdistelmämalliksi ja tarkastamalla mallien välisiä ristiriitoja tietomallien tarkastusohjelmiston avulla.
Tietomallikoordinaattoreilla on kuitenkin paljon muitakin tehtäviä ja tietomallikoordinoinnin sisältö vaihtelee eri hankkeissa. Merkittävän käytännön eron rooliin tekee esimerkiksi se, onko tietomallikoordinaattori palkattu heti hankkeen alkumetreillä rakennuttajan edustajaksi vai pääsuunnittelijan roolin kylkeen osaksi suunnitteluryhmää.
Tietomallikoordinaattori on vain yksi termi henkilölle, jolla on erityistä osaamista ja ymmärrystä rakennusten tietomallintamisesta. Tietomallinnusosaamista omaaville henkilöille on olemassa myös muita termejä, kuten tietomallimanageri, tietomalliasiantuntija ja tietomallivastaava.
Tietomallikoordinaattorin tehtäväkuvaus on lähtöisin Yleisistä tietomallivaatimuksista
Suomessa tietomallintamisen yleisiä periaatteita on tähän asti määritellyt Yleiset tietomallivaatimukset YTV2012. Uuden rakentamislain ja rakennusalan tulevan digiloikan myötä tietomallinnukselle tulee uusia ohjeita ja vaatimuksia ja YTV2012 pääsee ansaitulle eläkkeelle vuonna 2025, kun korvaavat RYTV-ohjeet julkaistaan. BuildingSMART Finlandilla, YTV:n ja RYTV:n tekijällä, on tarkoitus julkaista tietomallikoordinaattoreille tehtäväkuvaukset sekä pätevyysvaatimukset. Tähän hätään niitä ei kuitenkaan vielä ole saatavilla, joten paras tieto löytyy edelleen Yleisistä tietomallivaatimuksista.
YTV:n osassa 11 ohjeistetaan tietomallipohjaisen projektin johtamista. YTV erottelee tietomallintamisen vastuuhenkilöitä ainoastaan kahta eri tyyppiä: Tietomallikoordinaattori, joka johtaa hankkeen tietomallinnusta (yhdessä projektinjohdon kanssa) sekä eri hankeosapuolien tietomallintamisen vastuuhenkilöt, eli tietomallivastaavat. YTV:n määritelmän mukaisesti tietomallikoordinaattorin tehtäviin kuuluvat kaikki hankkeen tietomallintamisen johtamisen, ohjaamisen, laadunvarmistuksen sekä valvonnan tehtävät. Tietomallikoordinaattori tulisi nimetä hankkeeseen heti alkuvaiheessa ja hänellä tulisi olla reilusti projektikokemusta takana sekä riittävästi asiantuntemusta niin tietomallintamisesta kuin projektinhallinnasta. YTV2012 osan 11 liitteessä 2 on esimerkki tietomallikoordinaattorin tehtäväluettelosta.
Tietomallikoordinaattori vai tietomallimanageri?
Toisinaan käytetään termiä tietomallimanageri ja tarkoittaa yleensä rakennuttajan edustajaa, joka määrittelee kohteeseen ns. suuret linjat tietomallintamiselle ja osaltaan valvoo tilaajan BIM-tavoitteiden toteumista. Kun hankkeessa on tietomallimanageri, niin tällöin tietomallikoordinaattorin rooli on suppeampi painottuen käytännön ohjaus- ja laadunvarmistustyöhön, esimerkiksi yhdistelmämallin tarkastuksien tekemiseen ja raportointiin. Koordinaattori siis varmistaa, että managerin asettamat tavoitteet ja vaatimukset toteutuvat.
Tietomallimanagerin titteliä näkee myös käytettävän korostamaan henkilön pitkää kokemusta tietomallikoordinoinnista tai useampia koordinaattoreita työllistävissä organisaatioissa erottamaan henkilöt, jotka valvovat ja ohjaavat muiden koordinaattoreiden työtä. Näin käytettynä tietomallimanagerin titteli ei kuitenkaan kerro siitä, mitä kyseinen henkilö käytännössä tekee rakennushankkeessa ja voikin johtaa harhaan. Tietomallimanagerin titteliä käyttävän henkilön tulisi nimenomaan ymmärtää tietomallien hyödyntämistä ja rakennushankkeiden sekä rakennuksen käytönaikaista toimintaa kokonaisvaltaisesti, eikä olla ainoastaan kokenut suunnittelijoiden mallinnustyön ohjauksessa ja valvonnassa.
Mitä tekevät tietomallivastaava ja tietomalliasiantuntija?
Tietomallivastaava on henkilö, jolla on riittävä osaaminen suorittaa yksittäiselle hankeosapuolelle kuuluvat tietomallintamiseen liittyvät tehtävät. Esimerkiksi suunnittelijoilla tämä voi olla sama henkilö, joka tekee varsinaista suunnittelua, tai suunnittelijalla voi olla apuna eri henkilö samasta yrityksestä, jolla on enemmän osaamista tietomallintamisesta. Tietomallivastaava ei siis (välttämättä) ole varsinaisesti tietomallintamiseen erikoistunut asiantuntija.
Tietomalliasiantuntija on kaikkia edellisiä termejä avoimempi ja kuvaa yksinkertaisuudessaan henkilöä, jolla on erityistä osaamista tietomallintamisesta. Useimmiten tietomalliasiantuntijan titteliä päädytään käyttämään silloin, kun henkilön osaaminen ei rajoitu tietomallintamisen ohjaamiseen ja suunnitteluprosessiin, vaan henkilöllä on osaamista tietomallien hyödyntämisestä esimerkiksi rakennustyömaan tarkoituksiin. Jos siis kaipaat tietomalliosaajaa tekemään muuta, kuin ohjaamaan suunnittelijoiden tietomallinnusta, esimerkiksi tekemään määräluettelon tietomallista, niin hakemasi henkilö on todennäköisesti tietomalliasiantuntija, eikä tietomallikoordinaattori.
Me ArvoBIMillä käytämme titteliä tietomalliasiantuntija, koska tarjoamme erilaisia BIM-palveluita tietomallintamisen ohjaamisen ja johtamisen, eli tietomallikoordinoinnin, lisäksi myös tietomallintamisen monipuoliseen hyödyntämiseen rakennushankkeissa.
Irina Hirvonen
Tietomalliasiantuntija / toimitusjohtaja, ArvoBIM Oy
Insinööri (YAMK), rakennustekniikka. Erikoistunut tietomallintamiseen ja perehtynyt päättötyössään tietomallintamisella saavutettavien kustannussäästöjen toteutumisen todennäköisyyteen vaikuttaviin tekijöihin.
Työskennellyt rakennesuunnittelijana, tietomallikoordinaattorina arkkitehtitoimistossa sekä tietomallintamisen asiantuntijana rakennuttamisorganisaatiossa.